Autolla Piemontessa ja Luganossa

Lähdimme asunnoltamme klo 6.40. Olimme sopineet ystäviemme kanssa treffit Antibesiin heidän asuntonsa eteen. Klo oli 7.01 kun suuntasimme peräkanaa kohta A8 motaria. Navigaattori näytti 3 tuntia 7 minuuttia ja 280 km. Oli vielä pimeää. Sovimme ensimmäisestä tauosta San Remon jälkeen olevalla huoltoasemalla.

Aurinko nousi nopeasti. Se paistoi kirkkaalta taivaalta niinkuin aina Rivieralla. Lämpötila oli +17 astetta.

Savonasta käännyimme kohti pohjoista ja Piemontea. Posotimme yhtäsoittoa määränpäähämme. Ystävämme olivat saaneet vinkin Roddissa olevasta hotellista La Crota. Saavuimme kauniiden viiniviljelmien läpi läpi kulkevaa kapeahkoa tietä hotellille.

Vastaanotto oli lämmin. Hotellin omistajalla oli kuva tyttärestään joka oli käynyt Suomessa. Hän istui jäkälien päällä pohjoisen mäntymetsässä. Kuvassa oli kolmen päivän saalis herkkutatteja. Niitä oli kuulemma kuivattuna miehen omassa keittiössä.

Saimme huoneet pienen odottelun jälkeen. Hotellissa oli vain viisi huonetta. Lähdimme tutustumaan Roddin kylään. Etsimme ravintolaa jossa olisimme saaneet lounasta. Koska oli jo lokakuun puoliväli, kaikki oli kiinni. Ajoimme vieressä olevaan Verdunon kylään. Löysimme Michelin tähden suositus ravintolan, Trattoria dai Bercau. Rohkeasti sisälle.

Alkuruoat meinasivat jo viedä kielen mennessään. Mutta sitten pääruoka. Tryffelipasta. Mammamiiia!!! En ole koskaan syönyt mitään niin hyvää. Lautasella kasa pastaa ja tarjoilijan raastama tuore tryffelli pastan päälle. Olisi tehnyt mieli nuolla lautanen. Jälkkärit veivät sitten loputkin kielestä.

Lounaan jälkeen suuntasimme Baroloon joka on alueen keskus. Upeat viiniviljelmät levittäytyivät tien molemmin puolin. Osa sadosta oli vielä korjamatta. Kiertelimme Barolon kylässä. Kävimme viinikaupoissa ja totesimme että haemme viinit lähimarketista.

Olimme varanneet illallispöydän hotellistamme. Söimme kolmen ruokalajin illallisen emmekä taaskaan petytteet. Nyt oli hyvä mennä nukkumaan. Aamulla olisi aikainen lähtö kohti Luganoa.

Aamupala klo 8.00. Maksoimme huoneet ja saimme pienet kassit, joissa oli pastaa ja pähkinöitä joita myös tällä alueella kasvatetaan. Kaunis ele hotellilta! Autossa istuimme 8.30. Navigaattori näytti 2 tuntia 19 minuuttia ja 228 km.

Viereisessä Alban kylässä olisi ollut tryffelimarkkinat mutta aika ei riittänyt siihen. Oli jatkettava eteenpäin.

Ohitimme Milanon emmekä eksyneet. Saavuimme rajalle, josta ostimme tarran auton ikkunaan. Sillä saa nyt hurruutella Sweitsiä ristiin rastiin vuoden loppuun asti.

Olimme sopineet että menemme San Salvatoren vuorelle. Auto parkkihalliin, ostimme liput funiculareen ja junalla kohti huippua. Matka kesti n. 12 minuuttia. Taivas oli hieman pilvessä mutta näkymät vuorelta yli Luganon saivat meidät haukkomaan henkeä. Söimme lounasta ja kiipesimme kirkon katolle ottamaan kuvia.

Suuntasimme hotellille. Lugano Dante sijaitsi aivan Luganon keskustassa. Ystävämme olivat olleet täällä aikaisemminkin. Pieni lepo, kakkutarjoilu meidän huoneessa ja sitten etsimään illallispaikkaa. Kävimme alkudrinksuilla lähellä järvenrantaa. Mitään illallista ei olisi välttämättä tarvinnut, sillä juomien lisäksi pöytään tuotiin vasta paistettu pizza. Onneksi vain jaettavaksi neljään henkeen.

Söimme illallista hotellimme lähellä. Sitten taas vatsan viereen nukkumaan.

Olimme sopineet että aamulla ei pidetä mitään kiirettä. Aamupalan jälkeen suuntasimme Luganojärven rantaan pienelle kävelylle. Aamu valkeni hieman pilvisenä mutta lämpimänä. Aloitimme kauniista puistosta puita halaillen. Sieltä rantaa pitkin kulttuurikeskukseen jossa oli taidenäyttely. Toinen niistä oli kokoelma valokuvista. Ihmisiä joilla oli koiran pää. Kuvat oli otettu polaroid tekniikalla.

Sää selkeni. Oli taas nälkä. Lounaaksi söimme pizzat ja istuimme auringon paisteesta ja hulavanne esityksestä nauttien. Ja tietysti myös seurasta.

Oli aika lähteä ajelemaan kohti kotia. Navigaattori näytti 4 tuntia 38 minuuttia ja 416 km. Milanon kohdalla alkoi sataa ja sitä kesti kunnes pääsimme rannikolle. Italian puolella moottoritiet ovat hieman kippuraiset mutta kyllä ajomatkasta selvittiin vaikka sateessa ajaminen ei olekaan erityisen mukavaa. Rekkoja ei juurikaan ollut koska oli sunnuntai. Tietulli oli lakossa joten tuli vielä halvaksi kun pisin matka porhallettiin ilmaiseksi.

Kiva viikonloppu ihanien ystävien kanssa. Tänne on päästävä uudelleen!

Mikäli haluat vuokrata kaksiomme Antibes Juan les Pinsissä, saat meihin yhteyden www.lomariviera.fi sivujen kautta.

%d bloggers like this: