Patikoimassa lähellä St Raphaelia

Vietimme pääsiäisen tänäkin vuonna Rivieralla. Tänä vuonna se sattui huhtikuun loppuun. Kelit olivat vuoden aikaan nähden jokseenkin viileät mutta aurinko paistoi kuitenkin lähes joka päivä.

Patikoimme, pelasimme golfia ja kiertelimme mm. Monacossa, Cannesissa, Cap Ferratissa ja tietysti myös Juan les Pinsissä.

Yhtenä päivänä katsoimme säätiedotuksesta että St Raphaelin suunnassa aurinko paistaisi kirkkaalta taivaalta ja olisi pari astetta lämpöisempikin kuin taas Italian suunnassa näyttäisi sateisemmalta. Eväät kylmälaukkuun, reppu selkään ja auton nokka kohti länttä.

Le Dramont patikointireitti me löydettiin jo viime syksynä mutta nyt päätimme jättää auto parkkiin reitin toiseen päähän ja kävellä sen toiseen suuntaan.

Tämä oli hyvä ratkaisu sillä maisemat olivat henkeä salpaavat. Söimme patongit ja joimme kahvit ehkäpä reitin upeimmassa paikassa.

Palasimme parkkipaikalle parin tunnin patikoinnin jälkeen ja kävimme St Raphaelissa tutussa ravintolassa pizzalla ja pastalla. Lämpötila nousi hieman yli 20 asteen.

Vuokrattavaa loma-asuntoamme www.lomariviera.fi voi tiedustella yhteydenottolomakkeella.

Lähde patikoimaan Ranskan Rivieralle. Täältä ei reitit ja maisemat lopu…

%d bloggers like this: