Etelä-Ranskan laventelipellot

Päätimme lähteä katsomaan laventelipeloja jotka ovat upeimmillaan juuri heinä-elokuussa. Sadonkorjuu tapahtuu syyskuussa.

Aloitimme retken www.lomariviera.fi asunnolta ajamalla Grasseen ja sieltä Napoleonin reittiä ensin Castellaneen. Kahvipaussi ja kohti Verdonin kanjoneita. Olemme tehneet retken tänne jo kaksi kertaa aikaisemmin. Täältä blogista löytyy tekstiä niistä molemmista joten ei niistä sen enempää. Muutama kuva kuitenkin.

Lämpöä oli reippasti yli +30 mutta pellot oli nyt nähtävä. Suuntasimme kohti Valensolea. Kohta alkoikin näkyä ajotien molemmin puolin upeita laventelipeltoja.

Auto tien laitaan, ulos autosta ja kamerat esille. Tuoksu oli kerrassaan huumaava. Peltoja riitti silmän kantamattomiin. Aasialaisia turisteja kirmaili pelloilla ottamassa kuvia. Tien varsissa oli varoituskylttejä valokuvaajista. Kuuluimme siihen samaan porukkaan.

Ihmettelimme miksei meidän kaurapellot saa aikaan samanlaista turisti ryntäystä.

Olimme lukeneet että viljelijät ovat kyllästyneet turisteihin jotka nyhtävät pelloista laventelia matkamuistoiksi ja ovat siitä syystä aidanneet pellot sähköaidoin. Ei ainakaan näillä pelloilla niitä ollut joten nyhdimme muutaman laventelin oksan kotiin.

No pellot oli nyt nähty ja ei muutakun navigaattoriin suunnaksi koti. Ajoimme mäkkärin kautta koska emme olleet syöneet muutakuin eväät jotka olimme pakanneet kylmälaukkuun. Tämä kokopäiväretki oli kokemisen arvoinen.

Vuokrattavaa loma-asuntoamme www.lomariviera.fi voi tiedustella sivujen kautta yhteydenottolomakkeella.

%d bloggers like this: